lauantai 14. kesäkuuta 2008

KAKARAT 1KK


PIKKUTALON VÄKI NOKOSILLA

LOLA JA MAMMANPOIKA


Pienet karvapallerot ovat kasvaneet hurjaa vauhtia pelkän tissimaidon avulla. Lola äitinä on pitänyt kakaroista hurjan hyvää huolta, jopa niin hyvää, että varamammojen on ollut välillä vaikea tarkastaa pentujen kuntoa. Uhrautuvaisuudesta olkoon merkkinä se, että neiti the Lola piti tässä taannoin pestä, kun motto näyttää olevan, että "minen mihinkään pesutouhuihin ehdi" neiti haisi suorastaan kamalalta...pesu sujui hyvin, kun olen omat kissani siihen totuttanut pienestä asti ja nyt Lolakin jo huolehtii hiukan paremmin itsestään :)
Pikkuriiviöt ovat alkaneet syödä jo kiinteää ruokaa ja vessaharjoittelutkin ovat jo käynnissä. Vastarannankiiskinä on ainoastaan Lolan lemppari kanelivalkea poika, joka mielummin olisi äityliinin tissillä, kuin ruokakupilla jotain mössöä syömässä. Lauman johtajaksi on noussut lehmätyttö ja pahoin pelkään, että tulee äitiinsä. On siinä nyt jo havaittavissa "rinsessan" vikaa...onneksi mua ei voi syyttää, kun en niiden kanssa päivittäin asu ;) muutaman viikon päästä kakarat pääsevät eläinlääkärin syyniin ja sitten viimeistään nähdään, miltä tuo terveyspuoli näyttää. Ihan uskomattoman paljon on pentukyselyjä tullut, kanelivalkeaa on kysytty ulkomaita myöten, mutta tämä pentue jää kyllä suomeen.





























Ei kommentteja: